sunnuntaina 12.12.2010 luokassa Yleinen
Harkkovalmistaja Leca on teettänyt itselleen Kaiken se kestää -mainoksen, jollaista ei rakennusmateriaaliyritykseltä odottaisi.
Ideana on saada printtimediaan mukaan ääni. Tämä on onnistunut käyttämällä liitteiden liimapintaa väärin. Tavallisesti osa kaikkien rakastamista lehtien välissä tulevista paperilappusista liimataan sivuun kiinni. Tällä kertaa itse liite on jätetty pois, ja liima aiheuttaa äänen irrotessaan vastakkaisen sivun pinnasta.
Ilmoitus on voittanut myös Musta Hevonen -palkinnon tälle vuodelle. Palkintoraati kertoo palkinnon myöntämisen perusteista seuraavasti:
Kisan ylivoimaisesti hauskin idea. Printtiin on saatu äänijippokin mukaan. Kun aukeaman avaa, vastakkain olevan parin suun kohdalla oleva liimatippa sanoo smack! Pusun jälkeen aukeaa syvällisempi viesti. Kaiken se kestää -otsikko herätti miettimään nuorten rakentajien arkea. Oman talon rakentaminen koettelee todistettavasti parisuhdetta, mutta Leca on valinta, johon on helppo yhdessä päätyä. Leca kestää koko elämän loppuun asti ja vielä pitempäänkin, seuraaville sukupolville.
Tein havainnevideon, josta selviää, ettei ääni ihan smackilta kuulosta vaan sellaiselta kuin liimapinnan irtoaminen kuulostaa.
Liimapinta on muuten levitetty lehteen käsipelillä, joten ei ihan massatuotantoon taida sopia.
Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen