sunnuntaina 5.12.2010 luokassa Yleinen
Radiokanava X3M äkkäsi, että äidinkieli Suomessa on yhtä ilmoitusluontoinen asia kuin kirkkoon kuuluminenkin. Se lykkäsi pystyyn nettisivun, jonka kautta pystyy helposti ja vaivattomasti vaihtamaan modersmålensa toiseksi.
Suomen ruotsiksi vaihtavilla ei ole tämän jälkeen enää pakkoruotsia, he saavat tutkitusti paremman ja onnellisemman elämän, takuuvarman hallituspuolueen, rahaa tyrkyttäviä säätiöitä, ohuemman sanomalehden, Maamme-laulun alkuperäiskielellä sekä täyden hyödyn kaksikielisistä katukylteistä.
Huonona puolena sen sijaan saat kaiken viranomaisviestinnän ruotsiksi ja soiton Hufvudstadsbladetista miksei tilaus ole jo vetämässä.
Olin nuorna poikana Solvallan urheiluopistossa opiskelemassa tenniksen saloihin. Minulla oli tuohon aikaan shortseina sellaiset, joita nykyään kutsun Björn Borg -shortseiksi; niin lyhyet että alushousut näkyvät. Tästä haluatte tuskin kuulla sen enempää, joten jätän asian vain maininnaksi.
Opisto on, kuten nimestä voisi päätellä, osin ruotsinkielinen. Oppilasaines noudatti myöskin tätä jakaumaa. Tennisopettajamme päätti aikansa lämmiteltyään pistää leikkimielisen ottelun pystyyn. Jako oli hänen mielessään selvä: No niin, pistetään ottelu käyntiin, hurrit vastaan juntit.
Tällöin kuului tytön ääni: Vad är hurri?
Eihän sitä voi kaikkea tietää.
Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen