tiistaina 19.10.2010 luokassa Yleinen
Törmäsin eilen sattumalta Celebuzz-julkkisjuorusivustolla kuvakavalkadiin julkkisten koulukuvista. Vaikka siihen aikaan oli jo selvästi nukkumaanmenoaika, täytyi minun kelata kaikki 52 kuvaa lävitse ja laskea kuinka monta heistä tunnistaisin.
Yllä olevan revinnäisen tyttöä en tunnistanut tuosta kuvasta, mutta sentään jo seuraavasta aikuiskuvasta. Selvitin esitetyistä 26 henkilöstä tasan puolet koulukuvien perusteella ja aikuiskuvista kahta vajaa kaikki. Ainoastaan crunk-hemmo ja ilmeisesti jonkin sortin urheilijatähti jäivät tunnistamatta. Pystyn elämään tämän puutteen kanssa.
Jos haluat kokeilla kykyäsi, kannattaa varmaankin nostaa selaimen alareuna kuvan alareunan tasalle, ettei tule kurkittua kommentteihin kirjoitettuja nimiä. Niitä on sinne kirjoiteltu vaikka varsinaisesti on kielletty. Tiedän, olen aivan yhtä järkyttynyt kuin tekin.
Osa esitellyistä henkilöistä on lapsellisen helppo tunnistaa, osa ei. Lienee aika selvää, että mitä enempi on kauneuskirurgilla käyty sitä vaikeampi on kasvonpiirteitä hahmottaa.
Sitä paitsi, boys do make passes at girls who wear glasses.
Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen