maanantaina 27.9.2010 luokassa Nettisuunnittelu
Aloitin vanhan projektin uudestaan, mutta annoin sille uuden nimen. Kauneimpina sivuina syntynyt lapsi tunnetaan nykyään Nettisuunnittelun nykytilan nimellä. Periaate on kuitenkin ihan sama: kuvakaappauksia kauniista nettisivuista.
Voitte lukea sivulta pitkän pätkän bakgrundskitiä, mutta luultavasti haluatte vain vierittää loppuun missä linkit tiedostoihin ovat. Mutta mikäli todella haluatte tietää, voin tiivistää olennaisen tähänkin.
Alun perin projekti uupui innostuksen puutteeseen. Tapani toimia olivat liian työläitä. Nyttemmin olen virtaviivaistanut prosessiani ja se näkyy tuloksissa. Käänsin näyttöni pystyyn, jolloin pystyn kaappaamaan kauneutta 1200×1600-resuluutiolla mikä sopii enemmän kuin hyvin nettisivujen luonteeseen. Pystysuuntaanhan ne enimmäkseen kasvavat. Vain parissa tapauksessa 1200 vaakasuuntaista pikseliä ei ole riittänyt, mutta aika usein 1600 pystysuuntaista on ollut aivan liikaa. Moni nettisivu ei näytä niin korkeana hyvältä. Katsokaa vaikka Blurb Creative tai Theory Design, jos haluatte esimerkin.
Kauneuden lisäksi kuvia voi käyttää hyvien tapojen opiskeluun. Niiden avulla voi myös välttää pahimmat nettisuunnittelun karikot ainakin kliseisyyden rintamalla. Jos olet luonnollinen kaupallisuuteen pyrkivä henkilö ja haluat ihmisläheisyyttä sivuillesi, on houkutus varmaan suuri laittaa etusivulle teksti: Hei, olen Jaska ja suunnittelen nettisivuja
. Tämä kuulostaa hyvältä ensikuulemalta ja ehkä toisellakin, mutta kun saman virssun tapaa kymmenennen kerran, on se menettänyt jo aika lailla tehoaan.
Jos haluat välttämättä käyttää sitä, yritä edes innovoida kuten Kean Richmond tai Wez Maynard on tehnyt.
Latauspisteessä olevat numeropaketit ovat kuukausia tänä vuonna. Tarkoitus on tehdä niistä puhdas tusina. Luultavasti näin käykin, sillä minulla ei ole tapana lopettaa projekteja kesken.
Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen