Seppänen

Jätkällä on satama

sunnuntaina 16.5.2010 luokassa Yleinen

Kävin sunnuntain kunniaksi pyörähtelemässä Jätkä­saaressa, kun ei näin pyhäpäivänä muutakaan teke­mistä ollut. Minulla on ollut aikomus käydä siellä jo pitemmän ajan, mutta aina aie on jäänyt toteutta­matta.

Alue tunnetaan parhaiten siellä olleesta Madonnan viimevuotisesta konsertista. Nyt se näyttää vain aution laajalta asfalttikentältä, jonne on taiteellisen luovasti laitettu betoniporsaita ja metalliverkkoaitoja. Tulevaisuudessa sinne rakennetaan asuntoja.

Näkymä Jätkäsaaresta

Koska alue ei säily tuollaisena jälkipolville, ajattelin taltioida sen liikkuvan kuvan avulla. Ajelin ympäriinsä hylättyjä kujia pitkin ilman sen suurempia suunni­telmia. Aloitin pysäköintiruudusta ja päädyin melkein mereen. Penkin tärinänvaimennus oli parempi kuin kameran alla oleva, mutta kyllä videosta selvän saa.

Jos Jätkäsaari on jäänyt käymättä, ei tämän jälkeen sinne ole tarvettakaan.

 

Aiemmat kirjoitukset

 

Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen