Seppänen

Kannattaako kalibrointi ihan oikeasti?

sunnuntaina 2.5.2010 luokassa Laitteisto

Eteeni sattui oheinen kuva, jonka halusin levittää vaaka-A4-arkin koko pinta-alalle. Alkuperäinen kuva oli suhteeltaan riittämätön, joten kopioin taustaa toi­sesta reunasta valkoista aluetta peittämään. Loppu­tulos näytti mielestäni hyvältä.

Epätasainen tausta

Kunnes avasin kuvan kotikoneellani, tietenkin. Näyt­täisi pahasti siltä, että työkoneen näyttö on hyvin tummasävytteinen. Enhän edes huomannut punaisen hehkun epätasaista leviämistä tekovaiheessa, vaikka nyt se on enemmän kuin selvää. Tässä tapauksessa edes kirkkauden ja kontrastin säätäminen ei auta, sillä ne ovat jo tapissa. Näyttö on vain elinkaarensa päässä.

Kaiken huipuksi Photoshop, joka ei kaadu juuri kos­kaan, teki juuri niin valintatyökalua käytettäessä. Jouduin kopioimaan taustan työläästi maalaamalla ja viemään kuvan vielä kolmannelle koneelle viimeis­teltäväksi.

Tietotekniikka ei aina ole ihanaa.

 

Aiemmat kirjoitukset

 

Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen