lauantaina 1.5.2010 luokassa Yleinen
Mikrobitin huhtikuun numerossa oli kirjoitus uudesta navigointiohjelmistosta matkapuhelimiin. Lataamalla ohjelman puhelimeen saisi koko maapallon kattavan navigointiavun ihan ilmaiseksi.
Selasin jutun harvakseltaan lävitse ja ajattelin ideassa olevan kokeilemisen arvoista ajatustakin. Kunnes silmäni osuivat kohtaan, jossa kehotettiin vuoraamaan salaattikulho foliolla signaalin vahvistamiseksi. Tällöin ajattelin; heetkinen, minkäs kuukauden lehti tämä onkaan.
Silloin vuosia sitten nuorna poikana lankesin Mikrobitin aprillipiloihin useamman kerran. Tottumattomalle hyvin kirjoitetut jutut olivat selkeitä ansoja. Vähitellen aloin kuitenkin epäillä kirjoitettua sanaa, ja ajan myötä kyynisyys on kasvanut entisestään. Nyttemmin olin jo ehtinyt unohtaa koko aprillimeiningin, kunnes tämä tapaus palautti sen hehkeänä takaisin mieleen.
En ole saanut kokemuksistani traumoja ja näin vanhana ja viisaana pystyn nyt nauramaan virheilleni. Vielä ollaan plussan puolella.
Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen