Seppänen

Lehmä sanoo Moo

sunnuntaina 21.2.2010 luokassa Blogi

Laitoin vihdoin ja viimein sivustoni etusivun toimimaan. Edellinen versio olikin vasta vuodelta 2004. Etusivu kulkee nyt nimellä Seppänen & Fils enkä sano sitä ääneen sen takia, että pystyisin link­kaamaan samoilla sanoilla, vaan… no hyvä on, teen juuri niin.

Kaappaus sivusta

Tästä lähtien en enää ole neljä ee seitsemän viisi, vaan osa suurempaa kokonaisuutta. Laajennan tulevaisuu­dessa etusivua myös toisaalle.

Hiirtä käyttävät huomaavat jossain vaiheessa, että etusivulta löytyy myös animaatiota. Tämä tietenkin uhkaa perinteisiin nojaavaa nettisuunnittelua, mutta minulla on aina ollut halu lisätä sellaista sivuilleni. Tekniikka toimii MooToolsin rajapinnalla ja sitä kutsu­taan ImageMenun avulla. Lopputulos on ihan näp­säkkä, vaikka edustaa täyttä turhuutta. Onneksi se skaalautuu alaspäin yhtä sievästi.

Linkki sinne löytyy myös blogin etusivun alalaidasta ja pääseehän sinne myös osoitetta lyhentämällä. Fik­sasin samalla arkiston linkit toimimaan, kun minulla oli kova meno päällä.

 

Aiemmat kirjoitukset

 

Voi olla vain yksi — Lauri Seppänen