Viiltävät elokuvat

Blogi, tiistaina 20.6.2006,

Kirjoitan tämän suomeksi, jotta asia menisi varmasti jakeluun.

Ylläpitäjänänne rohkaisen kunnioittavasti teitä kyseenalaistamaan kirjoitukseni.

Jos olette eri mieltä ajatuksistani, niin kertokaa toki se. Lupaan teille tässä ja nyt, että mikään aihe ei ole kielletty…

…paitsi tietysti se, joka kohdistuu minuun henkilökohtaisesti. Hinta, jonka maksatte, jos tuotte mielipiteenne minusta esille kielteisessä mielessä on se, että lakkaan tykkäämästä teistä.

No, ei se ihan näin mennyt. Joskus elokuvien immersio on niin käsin kosketeltavaa, että siitä jää fyysisiä vammoja. Minulla on nyt (mittaa) 3,5 senttimetriä pitkä ja pari millimetriä syvä viilto kämmenessäni — ja vielä oikeassa!

Sitä ei tajua kuinka joka paikassa tarvitsee käsiään — hammasharjaa pidellessä, porkkanaharjaa helliessä. Sitten kun toinen käsi vammautuu, joutuu miettimään kaikki rutiinit uudestaan; miten pystyy olemaan käyttämättä toista kättään liiaksi. Tai ei ainakaan vammaa vahingoittaen.

Kun haava lopulta paranee, koittaa juhla. Ainakin siltä se tuntuu, pystyy tekemään kaikkia niitä asioita, jotka ovat olleet edelliset päivät hankalia: pitämään hammas… ai niin, kerroin nuo jo.

Todellisuudessa kämmeneni viilto ei aiheutunut wakizashista, vaan suihkusaippuan pullon terävästä taitteesta. Kevyesti kuoriva merilevää sisältävä suihkusaippua helli tietenkin ihoni samenttiseksi, mutta muovituubi viilsi käteni pipiksi.

Oletteko valmiit, kuva tulee seuraavaksi?

Toisin kuin eräät, en tyrehdyttänyt verenvuotoa tiskirättiin, vaan annoin veden huuhtoa liiat pois, jo suihkussa ollessani. Tosin valkoiseen kylpypyyhkeeseen jäivät punaiset jäljet. Ei mitään dramaattista, ei mitään mikä ei lähtisi 60 asteessa.

Mutta jos minulta kysytte, niin oli se Hattori Hanzo eikä suihkutuubi.

Kirjoitus kuuluu sarjaan Vammani — Mina skador, osa I. Seuraava osa.