Hyppää sisältöön.
Arkisto › Toukokuu 2006 › 18. päivä
Päivän Vartti kirjoittaa alushousuista, joten lapset, vanhukset ja raskaana olevat naiset sulkekoot korvansa.
Sanomana on se, että mummoalushousut istuvat enää Bridget Jonesille, muille on tarjolla yhä pehmeämpiä, ohuempia ja ylellisempiä alusasuja. Väreinä säteilevät muutkin kuin kerma, valkoinen ja musta — ruskea, pastellit, sininen, vihreä, keltainen ja aniliininpunainen. Myös brodeeraukset ja röyhelöt ovat tuloillaan.
Punaisia aluskertoja ei niitäkään tarvitse laittaa heti joulun jälkeen alennuskoriin, ihmiset nimittäin ostavat niitä vuoden ympäri. Ja pitävät, kuten minä nyt.
Saumat ovat kadonneet ja kangas hivelee kankkua ihonmyötäisesti. Kaikkein suosituimmat juuri nyt ovat hipsterit, ja tähän on artikkelin mukaan selvä syy. Tavalliset alushousut muodostavat helposti muhkuroita pepun seudulle. Sanoma on kait tarkoitettu naisille, sillä jos miehet pitävät tiukkoja alushousut paljastavia housuja on jotain todella, todella väärin.
Itse ostin vuosi sitten kahden parin paketin alushousuja. Paketin avattuani havaitsin, että toiseen niistä oli painettu takamuksen kohdalla teksti the end...
. Juuri noin, kaksi sanaa ja kolme pistettä. Pakettia avaamatta ei tekstiä tietenkään pystynyt lukemaan. En sitten tiedä olisinko alushousut hankkinut, jos tekstistä olisin tiennyt. Mutta ei tuo nyt haittaa, eihän sitä kukaan näe…
Copyright © 2004–2006 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.