Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Elokuu 2005 › 31. päivä
Tuote-esittelysivustot ovat aika vekkuleita tapauksia ja niistä löytyy koko ajan uusia asioita. Taitavat asiat tarkemmin ajatellen olla kuitenkin niitä samoja, joista ei vain ole jaksanut aiemmin valittaa. Hämmästyttävän yksipuolisen huonosti on kaikki sivustot toteutettu. Löytyy skriptipohjaista navigointia, splash-ruutuja ja synkkiä värejä.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Funktio. Liike myy omien sanojensa mukaan muotoilupainotteisia huonekaluja, valaisimia sekä pientä krääsää — korjaan, puhuttelevia pikkuesineitä. Sivusto sinänsä vaikuttaa ensisilmäyksellä ihan kelvolliselta. Myynnin jakauman kolminaisuus on heti hyvin esillä. Tuotteetkin kiinnostavat.
Paitsi kun ryhtyy klikkailemaan tuotealueita. Silloin huomaa, että esillä on vain kulissi; kuvat vievät ulkomaisten valmistajien nettisivuille. Siellä saa eteensä flash-härpäkkeet, ja skip intro -painikkeen etsiminen muodostuu ensimmäiseksi tehtäväksi. Ja kun maailmanluokan valmistajista puhutaan ovat valikoimatkin sen mukaisia. Siinä sitten arvailemaan mitä kuuluu Suomen tuontiohjelmaan.
Ymmärränhän minä miksi niin moni tuote-esittelysivusto on vain huttua sisältä. Sivuston ylläpitäminen, tai ylipäätään kasaaminen, vaatii osaavan henkilön ja viitseliäisyyttä. Nettisivujen tekniikan parissa paljon aikaa viettäneelle ei välttämättä aukene asian monisyisyys, vaikeus, niin kuin ulkopuolinen vyyhdin näkee.
Monet tuotteista viettävät aikaa valikoimissa myös rajatun ajan, minkä jälkeen ne siirretään joko alennuskoriin tai tukkumyyjille. Last season ei kelpaa kenellekään. Se on passé. Nettisivujen ylläpitäjältä vaaditaan siten sisällön lisäksi myös nopeutta. Uutuustuote pitää saada luetteloitua, kuvattua ja tietoineen siirrettyä nettisivulle nopeasti, tai ainakin
kohtuullisessa ajassa. On paljon helpompaa kirjoittaa etusivulle lyhyt teksti Uutuustuotteet ovat täällä
, kuin ryhtyä edellä mainittuun ruljanssiin.
Tällä välin tavallinen putiikinpitäjä on ehtinyt tavata kirjan HTML idiooteille ensimmäisen luvun. Kovin vaikealta vaikuttaa.
Taidan mennä ihan suosiolla myymälään asti. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua on nettikin integroitu osaksi liiketoimintaa.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.