Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Heinäkuu 2005 › 16. päivä
CSS Reboot on tapahtuma marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tuolloin kaikki osanottajat julkaisevat samanaikaisesti uudet taitot nettisivuistaan. Tarkalleen ottaen keskipäivällä Englannin aikaa. Sivustolla olevan laskurin mukaan tapahtumaan on vielä reilut 100 päivää.
Varsinainen kiire ei sinänsä ole. Mietin vain tapahtuman vaivannäön astetta; uuden nettisivun taittomallin vääntämiseen saa kuitenkin kulumaan aikaa luvattoman kauan. Ainakin jos haluaa siitä kunnollisen ja vähemmistöryhmät huomioon ottavan. Siten jokainen tietokoneen ääressä vietetty hetki on poissa jostain muusta, tuottavammasta toiminnasta, kuten television katselusta.
Tähän liittyen julkistan kaikille avoimen Reboot-tapahtuman, jonka ideana on yksinkertaisesti käynnistää tietokone joukolla uudestaan, yhtäaikaisesti marraskuun ensimmäisenä päivänä Suomen aikaa (GMT+2).
On monta kertaa vaivattomampaa ja kätevämpää.
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.