Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Kesäkuu 2005 10. päivä

Kun ideariihi jumittaa

Internet, perjantaina 10.6.2005,

Mitä tehdä kun ajatus ei oikein juokse eivätkä ideat lennä, mutta pitäisi jostain kehittää pohja uudelle nettisivulle? Silloin kannattaa ottaa käyttöön bloggaajien ikiaikainen keino: saman pohjan uudelleenkäyttö.

Nettisuunnittelufirma Copious soveltaa tätä varsin menestyksekkäästi. Lähes kaikki sen nettisivujen pohjat perustuvat samaan kaavaan: laitetaan nettisivun laatikkomainen liuska keskelle ruutua, otsikko ja teemakuva ylös, teksti sen alle juoksemaan ja mahdolliset lisäkuvitukset ja palstat sivuille.

Yritys on hämmästyttävän kekseliäästi varioinut samaa teemaa, enkä sano tätä negatiivisessa mielessä. On varmaan samalla saanut suunnitteluun kuluvan ajankin vähenemään. Kaikki sivut olisi periaatteessa voitu tehdä saman rakenteellisen dokumentin pohjalle, ainoastaan tyylitiedostoa vaihtaen. Sillä lailla — positiivisessa mielessä.

Kuvakaappaus viidestä Copiousin tekemästä nettisivusta

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.