Hyppää sisältöön, linkkilistaan.

Arkisto Marraskuu 2004 5. päivä

Renault’n tunnus sai uuden ilmeen

Autot, perjantaina 5.11.2004,

Renault’n logon kehittyminen vuosina 1900–1992

Renault esitteli uudistetun yhtiötunnuksensa Pariisin autonäyttelyssä syyskuussa. Visuaalinen muutos koskee sekä Renault-merkin kirjasintyyliä että timantti-symbolia.

Logon pitkään käytössä olleet kirjasimet ovat nyt pelkistetympiä ja suoraviivaisempia, ja timantti tulee jatkossa näkymään keltaisella taustalla varustettuna. Ajoneuvoihin graafinen muodonmuutos ei ulotu; niissä näkyvä timantti säilyttää tutun ulkoasunsa ennallaan.

— Uudistus koskee koko Renault-organisaation kaikkea viestintää ja mainontaa maailmanlaajuisesti, kertoo Renaultin markkinointiviestintäsuunnittelija Minna Hjelm. Hänen mukaansa on parhaillaan menossa siirtymävaihe, ja parin vuoden kuluttua ei vanhan tunnuksen pitäisi esiintyä enää lainkaan.

— Suurelle yhtiölle tunnuksen visuaalisen ilmeen vaihtaminen on iso hanke, jota on työstetty pitkälle toista vuotta. Aiempi muutos tehtiin vuonna 1992. Tämänkertainen on radikaalimpi ainakin Renault-nimen kirjasinmuodon osalta [huokaus], sillä se muuttuu melkoisesti selväpiirteisemmäksi, Hjelm kuvaa.

Uudistuneella yhtiötunnuksellaan Renault haluaa viestiä ominaislaatuaan tänä päivänä. Logossa kiteytyvät yhtiön kolme perusarvoa: innovatiivisuus, rohkeus ja inhimillisyys.

— Uudet kirjasimet ovat helppolukuisemmat ja ajanmukaisemmat, millä halutaan tehostaa logon näkyvyyttä ja tuoda esiin Renaultin uudistushenkisyyttä autonvalmistajana. Yhtiön mainonnassa on aiemmin käytetty timantti-symbolia keltaista taustaa vasten esitettynä, mutta nyt keltaisen sävy on lämpimämpi, toteaa Hjelm.

Renault-uutiset 4/2004

Renault’n vanha ja uusi logo

Löydättekö yhden suuren käytettävyyden kannalta ongelmallisen asian Renault’n suomenkielisiltä sivuilta? Vinkki: pienentäkää selaimen ikkuna 800×600-resoluutioon mahtuvaksi.

Arkisto

Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.