Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Elokuu 2004 › 20. päivä
Markkinat ottivat turhan raskaasti vuodatukseni kamerapuhelimien välttävästä kuvanlaadusta. Tekniikka & Talous uutisoi 19.8.2004 kuvaviestien heikosta menekistä. Tänä vuonna kuvaviestejä on liikkunut muutaman miljoonan verran. Kohtalaisen paljon mielestäni, mutta ei tietenkään mitään miljardiin tekstiviestiin verrattuna. Keskimääräinen liittymän omistaja lähettää vuodessa yhden kuvaviestin, mikä on operaattorien mielestä tolkuttoman vähän.
Eräs asiantuntija listaa uutisessa syitä kuvaviestien heikkoon menekkiin. Suurin syy on kuulemma yhteensopivuus. Markkinoiden 60 multimediakännykkää käyttävät melkein kaikki erikokoista näyttöä ja näyttävät erikokoisia kuvia. Viestien lähettämisen vaikeus on toinen este ja kolmas yleinen innottomuus.
Artikkelissa ei mainita mitään kuvaviestien hinnasta, joka ainakin omasta mielestäni on aikamoinen este niiden lähettelylle. Nostaisin kuitenkin kirjoituksessa mainitun läpimurtosovelluksen puutteen suurempaan rooliin. Kuvaviestit eivät yksinkertaisesta täytä mitään selvää tyydyttämättä jäänyttä tarvetta kuluttajissa. Tekstiviestien lähettäminen palvelee selkeästi tiedon välitystä, kuvaviestit ovat vain ihan kiva lisä, varsinkin niiden nykyisissä tarkkuuksissa. Ennen kuin kuvaviestien tarpeellisuus laajenee tietyömaiden lapionvarteennojailukuvista suuremmaksi, ei niiden menestystä sovi odottaa.
Auttaisikohan, jos lieventäisin kantaani. Kamerapuhelimet ovat oikeasti hyvin hyödyllisiä välineitä. Niiden avulla jokainen saa elämästään tuokiokuvia kavereiden ja sukulaisten riemuksi. Tulevaisuuden historiantutkijat tulevat selaamaan kamerakuviamme hartaasti. Jokainen kuvaamatta ja verkon kautta lähettämättä jätetty kuva on rikos. Jokainen on velvollinen kantamaan kortensa yhteiseen kekoon ihan paremman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.
Toinen asia, jonka huomasin on Nytin verkkosivujen uudistus. Kauankohan kestää ennen kuin käytettävyysasiantuntijat lähtevät liikkeelle?
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.