Hyppää sisältöön, linkkilistaan.
Arkisto › Elokuu 2004 › 15. päivä
Vanhojen asioiden muistelot jatkuvat. Vuonna 1998 silloinen Tele toi markkinoille ranskalaisen NetGemin NetBoxin nimellä iNETtv. Sen tarkoitus oli tuoda internet kotisohvalle, sillä päätelaitteen lisäksi tarvittiin vain televisio ja puhelinlinja.
Päätelaitteessa oli tehokas 25 megahertsin 486-suoritin ja 33,6 kilobittisekuntiin yltävä modulaattori/demodulaattori. Hintaakin oli vain 2490 markkaa ja mikäli ei pitänyt kauko-ohjainkirjoittamisesta, sai langattoman näppäimistön 490 lisämarkalla. Varsin kohtuullinen panostus, varsinkin kun ei tarvittu ylimääräistä tietokonetta.
Vaikuttaisi vain siltä, ettei kansan syvä rivistö oikein lämmennyt laitteelle, sillä en löydä siitä mitään merkintää vuoden 1998 jälkeen. Taustavoimien usko oli ainakin kova:
Pyrimme siihen, että ensi jouluna [1998] tämä palvelu on se joululahja, jonka melkein kaikki haluavat hankkia.
Telen silloisen uusmediayksikön johtaja Harri Johannesdahl
Copyright © 2004–2005 Lauri Seppänen. Kommentointi HaloScan.